Harmaja

Kun joutui harmajan taa
Viel siivet hetken aikaa pois kurkottaa
Vaimean vaikerruksen
Voi kuulla niin kuin kuule hiljaisuuden

Jos siellä laulella voi
Sen soitto hangillani korkeaan soi
Vaan kerran vaikenevan
Kun kuulen pienen hankisirkuttajan
Niin laulu soi Sylvian

Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan
Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana
Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla
Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana

Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini suojaisin
Sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan
Vaik’ on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin hiljaisin
Avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan

Viel kantaa kätkyessään
Saa sulat huoman huolet ymmärtämään
Vaikerruksen vaimeimman
Ei salli huolta siitä huomattavan
Kun laulu soi Sylvian

Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan
Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana
Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla
Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana

Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini suojaisin
Sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan
Vaik’ on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin hiljaisin
Avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan

Sitä tahtoa ei tiedä, ei tunne sydän rajallinen
Vielä luona lehdon soi laulu kaipauksen